Villasukkia, lapasia, pitsiliinoja, juhjamekkoja... Vain taivas rajana ja maankamara tiellä!

tiistai 24. toukokuuta 2011

Kevättä rinnassa ja masuissa!

Rakkautta ja masuasukkeja! Niitä on kevät pullollaan. Omassa työssäni törmään päivittäin mitä erilaisempiin ihmisiin. Heräsin viime viikolla kauhunsekaisin tuntein siihen todellisuuteen, että noin kolmasosa naispuolisista asiakkaista kulki maha pystyssä! Syyslapset tulevat! Enpä itsekään säästynyt vauvakuumeen suurelta pistolta, kun ystäväni sai noin kuukausi sitten pienen pojan.
Siispä, mikä olisikaan tähän aikaan parempi lahja pienelle ihmisen alulle kuin lämmin unipussi vielä hieman viileisiin kevätiltoihin.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Lifestyle








Hieman sisustamista ja kirpparilöytöjä. Muunmuassa valkoinen vintagelaukku ja vanha korurasia eksyivät mukaan kirpputorilta. Kaikkea vanhaa tänne ja äkkiä!

Tajusin pari viikkoa sitten vaatteilla ja asusteilla sisustamisen. Senpä takia kahdet lempi korkokenkäni löysivät tiensä lattialle. Onhan ne kauniit, joten miksi ihmeessä kaapissa piilottelemaan!?

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Fuksian punaista unelmaa...





Joulu tulossa ja puikot heiluu. Villapaitojen jälkeen oli aika palata sukkapuikkojen ääreen. Sukat valmistuikin ihanan nopeesti pidempien projektien jälkeen ja päätyivät heti valmistumispäivänsä jälkeen lahjapakettiin. Saaja tuntui olevan mielissään, vaikka itse suhtaudun varauksella pitsisukkien venyvyyteen.

Sukista on taas siirrytty paitojen ja jakkujen maailmaan. Lanka vaihtui Tempoon ja puikot kolmepuolikkaista kaseihin. Pientä kontrastia tähän astiseen siis.

Joulua odottellessa maistuu käsityöt aina normaalia enemmän. Iltaisin on ihana käpertyä sohvalle kynttilöiden palaessa ja lukuvalon sopivasti valaistessa ja tarttua toimeen. Terapiaa parhaimmillaan.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Ja viimein uurastus palkitaan!

Tähän asti suurin neulontaprokkikseni on ohi! Nyt sai isoisä karhun yllensä ja itse taas pääsen keskittymään sukkiin.
Kävipä työn keskivaiheilla niin, että olin reissussa ja paidasta loppuivat langat kesken. Koska kotona oli enemmän ja vähemmän mustaa seitsemää veljestä, päätin sitten tehdä pienen välityön ja tutustuin seitsemän veljeksen Polkka lankaan. Aika veikeä tapaus! Tästäpä syntyi siis pienen pieni villatakki.
Tänään illalla siis taas uuden sukan kimppuun. Taitaa tuntua sukan teko lyhyeltä hommalta miesten XL-kokoisen villapaidan jälkeen.

Karhu-villapaita
Ohje: Novita Syksy 2010
Langat: 7 veljestä musta, punainen, keltainen
Puikot: 4½
Koko: XL

Tyttöjen villatakki
Ohje: Novita Syksy 2010
Langat: 7 veljestä Polkka, 7 veljestä l.valkoinen
Puikot: 3½
Koko: 98cm



keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Jouluhumua...

Myönnettäköön; ennen inhosin joulua... Mutta se oli ennen se! Tänä vuonna olen repsahtanut tunteiden vietäväksi ja löytänyt itseni kauppojen hyllyiltä hipelöimästä joulukoristeita ja nyt... Rakastan joulua! Liekö syynä ensimmäinen oma koti, jota saa sisustaa aivan kuten haluaa. Ei joulussa niinkään viehätä sen kaupallisuus, joulupukki tai lahjat, vaan tunnelma. Pelkästään joulukoristeiden ripustaminen ikkunoihin ja seinille nostattaa sisälämpötilaa viidellä asteella. Lämpö ja ihanat värit tekevät minulle joulun.
Löysin Hyvinkäältä aivan ihanan askartelukaupan ja voinette arvata, mitä olen tehnyt  kaikki aamupäivät.. Joulukortti toisensa jälkeen valmistuu pöytälaatikkoon. Ihanaa!
Ennen marmatin, kuinka joulu alkaa aina aivan liian aikaisin ja nyt olen antanut itselleni luvan laittaa joulukoristeita jo lähes kaksi kuukautta ennen joulua.

Olenkohan tulossa vanhaksi?


perjantai 29. lokakuuta 2010

Kärsimättömyyttä ilmassa.

Tänään tuli tajuttua vihdoin se, että minkä takia nimenomaan villasukat kiehtovat; aloitin eilen operaation miesten villapaita kokoa XL ja tuntuu, ettei tämä valmistu ikinä! Normaalisti väsäisin yhden sukan illassa, niin mitä on valmiina villapaidasta: pieni pätkä takakappaleen helmaa.
Tulen olemaan todella onnellinen langan nyplääjä, kun tämä on valmis!

PS. Teinpäs tuossa ohimennen yhdet miesten mustat villasukatkin...